Kolme jousipyssylogoa, kehotus ottaa käyttöön NEMI eli Nuorisotyön ekologisten arvojen mittari sekä Osaamiskeskus Kentaurin logo turkoosilla pohjalla.

NEMI eli Nuorisotyön ekologiset arvot -mittari

NEMI eli Nuorisotyön ekologiset arvot -mittari kartoittaa ekologisen elämän arvojen siirtymistä osaksi toimintaan osallistuvan nuoren arkea ja elämää. Sivuilta löytyvät ohjeet mittarin käyttöön.

NEMI eli Nuorisotyön ekologiset arvot -mittari on uusi työkalu nuorisoalan järjestöjen käyttöön. Mittari kartoittaa ekologisen elämän arvojen siirtymistä osaksi toimintaan osallistuvan nuoren arkea ja elämää.

Osaamiskeskus Kentaurin asiantuntijat ovat kehittäneet mittarin yhdessä nuorisoalan järjestöjen työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa. NEMI on rakennettu osallisuusmittarin tavoin tiiviiksi väittämäpatteristoksi ja siitä on tehty kaksi versiota, jotka sopivat eri-ikäisille ja eri elämäntilanteissa oleville lapsille ja nuorille. 

Kestävän kehityksen edistäminen eri näkökulmista on monen nuorisojärjestön perusarvo. Järjestöt voivat jo mitata erilaisten työkalujen avulla hiilijalanjälkeään, mutta ne voivat tuottaa myös ilmastohyötyä. Tätä kutsutaan hiilikädenjäljeksi. Kentaurin  NEMI on aivan uusi tapa seurata ja mitata ekologisen kestävyyden arvojen siirtymistä toimintaan osallistuvien lasten ja nuorten elämään. Sitä voi hyödyntää esimerkiksi kerhoissa tai leireillä.

Voit pyytää osallistujia täyttämään printatut paperiversiot tai viedä kysymyspatteristot käyttämäänne sähköiseen työkaluun.

Ota mittari käyttöön ja kartoita toiminnan vaikutusta nuorten ekologisiin arvoihin! 

NEMIN OHJEISTUS

NEMIN yleinen käyttöohje (pdf-tiedosto, avautuu uudelle sivulle)

NEMI nuoremmille vastaajille

Kysymykset ja käyttöohjeet, (pdf-tiedosto, avautuu uudelle sivulle)
Vastaajalle tarkoitettu tulostettava lomake, (Word-tiedosto, avautuu uudelle sivulle)

NEMI vanhemmille vastaajille

Kysymykset ja käyttöohjeet, (pdf-tiedosto, avautuu uudelle sivulle)
Vastaajalle tarkoitettu tulostettava lomake, (Word-tiedosto, avautuu uudelle sivulle)