Dialogeja nuorisoalan järjestöjen muutoksista, osa 1
Nuorisojärjestöjen toimintaympäristössä on tapahtunut isoja muutoksia. Mitä järjestöt ajattelevat muutoksista?
Nuorisoalan osaamiskeskus Kentaurin yhtenä tehtävänä on tarkastella muuttuvia toimintaympäristöjä ja havainnoida ajankohtaisia ilmiöitä, jotka liittyvät nuorisoalan järjestöjen arkeen, toimintaan ja tulevaisuuteen. Toimintaympäristöjä on kartoitettu mm. järjestämällä keskustelutilaisuuksia järjestöille. Millaisia teemoja keskusteluissa on noussut esille?
Nuorisoalan järjestöjen – ja järjestöjen yleisimminkin – toimintaympäristössä on tapahtunut viimeisten vuosien aikana paljon muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet niiden toimintaan monin tavoin. On tapahtunut mm. lainsäädännöllisiä muutoksia, jotka vaikuttavat palveluiden hankintaan ja tuottamiseen. Toiminnan rahoitukseen liittyvistä muutoksista seuraa, että järjestöt joutuvat yhä enemmän huomioimaan rahoituksen muutoksia, monipuolistamaan rahoituskanaviaan ja kehittämään toimintansa markkinointia. Rahoittajat ja sidosryhmät odottavat myös järjestöjen toiminnalta yhä enemmän erilaista tuloksellisuuden mittaamista ja osoittamista.
Samanaikaisesti järjestöt joutuvat yhä vahvemmin puolustamaan arvojaan ja aatteitaan sekä pohtimaan omassa toiminnassaan eettisesti kestäviä ja laadukkaita ratkaisuja. Lisäksi kilpailu järjestöjen potentiaalisista jäsenistä ja toimijoista on koventunut. Järjestöjen kanssa ihmisten vapaa-ajasta käyvät kisaa lukuisten muiden asioiden ja harrastusten lisäksi myös nk. vapaamuotoisen kansalaistoiminnan lisääntyminen, jonka sosiaalista mediaa hyödyntävä, spontaani ja tapahtumaluontoinen toiminta vetoaa varsinkin suurten kaupunkien nuoriin aikuisiin.
Tehtävänämme nuorisoalan osaamiskeskus Kentaurissa on tarkastella juuri näitä muuttuvia toimintaympäristöjä ja havainnoida ajankohtaisia ilmiöitä, jotka liittyvät nuorisoalan järjestöjen arkeen ja toimintaan. Olemme toteuttaneet tätä tehtäväämme mm. järjestämällä keskustelutilaisuuksia, joissa on hyödynnetty Erätauko-menetelmää. Keskustelutilaisuuksien avulla olemme tavoittaneet noin 25 eri nuorisoalan järjestöä. Keskustelutilaisuuksissamme on ollut mukana noin kymmenen osallistujaa kussakin. Me kentaurilaiset olemme toimineet keskustelutilaisuuksien vetäjinä.
Keskustelun teemoja ovat olleet jäsenyyden, palvelutuotannon, rahoituksen muutokset sekä järjestöjen ennakointiosaamiseen liittyvät tarpeet. Elokuussa 2021 keskustellaan vielä Harrastamisen Suomen mallista ja järjestöjen osallisuudesta tässä mallissa. Keskustelutilaisuuksiimme olemme saaneet järjestökentältä asiantuntija-alustuksia kulloisestakin teemasta. Keskustelut ovat olleet antoisia ja olemme lähettäneet keskustelutilaisuuden koonnin kaikille osallistujille. Mutta millaisia asioita näistä keskusteluteemoista on siis noussut esille?
Jäsenyys on muutoksessa
Jäsenet ovat perinteisesti olleet järjestötoiminnan ydintä, sen keskeinen inhimillinen voimavara. Toimintaa on suunnattu keskeisesti jäsenille, esimerkiksi heidän harrastuksensa tai vertaisuutensa tukemiseksi ja mahdollistamiseksi. Pohjoismaissa osallistuminen on perustunut jäsenyyteen, mutta samalla nuorten suhtautuminen järjestöjen jäsenyyteen on muuttunut kriittisemmäksi. Monet nuoret voisivat tutkimusten mukaan olla mukana järjestöjen toiminnassa, jos se ei edellyttäisi jäsenyyttä, ja samaan aikaan yhä useampien järjestöjen toimintaan osallistuminen ei enää edellytäkään jäsenyyttä. Hanna Laitisen ja Riikka Taavetin (2016) mukaan järjestöjäsenyyden asema ja merkitys nuorten yhteiskunnallisessa osallistumisessa ja ylipäänsä kansalaistoiminnassa on selkeästi muuttunut.
Nuoret tarvitsevat usein mahdollisimman matalia kynnyksiä osallistumiseen.
Kentauri-keskustelussa tuli esille, että keskustelijat olivat laajalti havainneet jäsenyydessä tapahtuneita muutoksia. Nuoria ei useinkaan kiinnosta passiivinen jäsenyys, toisin sanoen siis se, että ollaan vain jäseniä, mutta ei oikeasti toimita ja tehdä asioita. Myös mahdolliset erilaiset poliittiset puolue- tai viiteryhmäsidokset voivat vieroksuttaa osaa nuorista. Keskeinen havainto oli myös, että nuoret tarvitsevat usein mahdollisimman matalia kynnyksiä osallistumiseen ja että osallistuminen järjestöjen järjestämiin erilaisiin pop-up –tapahtumiin tai lyhytkestoisiin projekteihin voivat toimia hyvinä väylinä myös pitempiaikaiseen jäsenyyteen.
Jäseniä tarvitaan, entä jäsenmaksuja?
Keskustelijat toivat esille, että nuorisoalan järjestöt tarvitsevat jäseniä edelleenkin. Jäsenten nähtiin edelleenkin oikeuttavan järjestöjen toimintaa ja sen suuntaa. Jäsenten koettiin myös olevan järjestöjen demokraattisuuden tärkeä edellytys, jota ilman järjestöt eivät olisi järjestöjä. Jäsenet ja jäsenyys merkitsivät monille keskustelijoille myös tärkeää elementtiä toiminnan jatkuvuudessa: toimintaan ja järjestöjen tavoitteisiin sitoutuneet jäsenet vievät ja ohjaavat järjestöä eteenpäin ja muotoilevat järjestöstä sen mitä se on. Useat kokivat jäsenten määrän tärkeänä myös taloudellisessa mielessä. Jäsenmaksut merkitsevät monille järjestöille niiden keskeistä autonomian taetta: oma rahoitus mahdollistaa järjestölle juuri sen kaltaisen toiminnan, jota jäsenet itse haluavat ja kaipaavat.
Aivan kaikki keskustelijat eivät kuitenkaan jakaneet näkemystä jäsenmaksujen tärkeydestä. Osalle keskustelijoista jäsenmaksujen hankkimisen edellytys esimerkiksi valtionavustusten omarahoitusosuuden saamiseksi koettiin turhauttavana. Osa keskustelijoista myös koki, ettei jäsenmaksu ole enää toimintaan sitouttavaa, ja että jäsenmaksut voivat olla myös eriarvoistavia. Kaikilla ei yksinkertaisesti ole varaa jäsenmaksuihin.
Viestinä Kentaurille keskustelijat toivoivatkin kiinnitettävän jatkossa enemmän jäsenyyden merkityksen erilaistumiseen ja erityisesti siihen, että jäsenyyden ja siihen useasti kytkeytyvät rahoituslinjaukset voivat koskettaa eri järjestösektoreita (nuoriso-, liikunta- ja sosiaali- ja terveysala) hyvinkin eri tavoilla ja mahdollisesti myös nuoria eriarvoistavasti. Valtionapulinjauksista olisikin keskustelijoiden mielestä hyvä käydä laajempaa yhteiskunnallista keskustelua.
Palvelutuotannon tilannekuva
Toinen Kentauri-keskusteluista käsitteli nuorisoalan järjestöjen palvelutuotannon kysymyksiä. Tulokulmana keskusteluihin oli, että järjestöjen palvelutuotannossa on ollut jo parin vuosikymmenen ajan varsin voimakasta kasvua ja toiminta on siltä osin myös ammattimaistunut. Keskeinen kysymys onkin, mihin suuntaan kansalaistoiminnan ja palvelutuotannon välinen suhde tulee muuttumaan? Keskustelussa korostettiinkin, että samalla kun järjestöt ja varsinkin niiden palvelutuotanto on ammattimaistunut, ne ovat samalla myös erilaistuneet.
Osa nuorisoalan yhdistyksistä tai järjestöistä toimii hyvinkin ruohonjuuritasolla, käytännön toiminnassa tukien ja mahdollistaen esimerkiksi nuorten harrastustoimintaa, kun taas osalla toiminta on keskittynyt esimerkiksi erilaiseen hanketoimintaan. On järjestöjä, jotka ammattimaistuvat ja niitä, jotka ei. Monissa kunnissa erilaiset yhteistyökumppanuudet ovat lisääntyneet. Kunnissa on kuitenkin hyvin erilaisia käytäntöjä yhteistyössä yhdistyksiin päin esimerkiksi lasten ja nuorten harrastustoiminnan edistämisessä.
Kuntayhteistyöstä uusia mahdollisuuksia?
Keskustelussa tuli esille, että järjestöt ovat tärkeitä kuntien elinvoimalle. Kysymys siitä, millainen rooli ja asema järjestöillä ja niiden palveluilla kunnissa on, onkin jatkossa erityisen tärkeä. Tämä kytkeytyy myös siihen, millainen identiteetti järjestöillä on ja miten ne onnistuvat tuomaan esille toimintansa ja myös palvelujensa erityisyyden. Keskustelussa tuli esille, että kunnat ovat hyvin erilaisia, mutta peräänkuulutettiin myös järjestöjen ”oman hännän nostoa” omien vahvuuksien ja erityisyyksien esille tuomiseksi. Keskustelussa korostettiin sitä, että järjestötoimijoiden kannattaa jatkossa tehdä enemmän yhteistyötä myös kuntien neljännen sektorin toimijoiden kanssa.
Keskustelu toi palvelutuotannosta esille myös laajemman yhteiskuntapoliittisen teeman. Nuorisoalan järjestöjen ja yleisemminkin järjestöjen palvelutuotannon oikeutus tulee tulevaisuudessa olemaan keskeinen kysymys. Onko palvelutuotannossa kyse tarpeista vai kansalaisten oikeuksista? Keskustelussa nähtiin, että yhteiskunnassa on ollut paljon heiluritoimintaa kansalaistoiminnan ja palvelutuotannon välillä – välillä painottuu toinen enemmän, välillä toinen. Kummatkin toiminnot ovat myös kehittyneet ja niihin on tullut uusia ulottuvuuksia ja tuulia. Keskustelussa herätettiin kysymys, eikö palvelutuotannosta pitäisi ajatella, mitä ihminen tarvitsee, eikä keskittyä siihen kuka tuottaa palvelut? Miten esimerkiksi kansalaispalveluja korostava näkökulma vaikuttamaan tulevaisuuden palvelutuotantoon? Häviääkö jatkossa ero kansalaistoimintaan ja palvelutuotantoon? Voisivatko vaikuttamistyö, osallisuus ja tarpeet, muokkautua jatkossa enemmän yhdeksi?
Sari Huttu ja Kimmo Lind
Kirjoittajat ovat Humakin lehtoreita, jotka toimivat asiantuntijana Osaamiskeskus Kentaurissa.
sari.huttu@kentauri.fi
kimmo.lind@kentauri.fi
Lähteet:
Laitinen, Hanna & Taavetti, Riikka 2016. Valtakunnalliset nuorisojärjestöt ja nuorten osallistumismahdollisuudet. Yhteiskuntapolitiikka 81 (2016):1.
Artikkelin toimituksesta vastaa toimituskunta, johon kuuluvat Pekka Kaunismaa, Eeva Sinisalo-Juha ja Raisa Omaheimo.
Lue myös:
Dialogeja nuorisoalan järjestöjen muutoksista, osa 2 – Osaamiskeskus Kentauri