Värikkäistä palapelinpalasista tehty sydän, jota käsi kokoaa. Vaaleansiniset pikselit oikeassa yläkulmassa.

Viisi vinkkiä vaikuttavaan viestintään

Järjestötoiminnan vaikuttavuuden tuloksista kannattaa aina myös viestiä eteenpäin. Lue viisi vinkkiä, miten tehostaa viestintää vaikuttavuudesta!

Järjestön työn tuloksia tunnetaan sen kentän laajuuteen nähden heikosti sen ulkopuolella. Arviointi ja mittaaminen tuottavat tietoa toiminnan tuloksista ja vaikutuksista. Tämä tieto on avuksi paitsi oman toiminnan kehittämisessä, myös tärkeää viestittävää!

  1. Muista, ketkä kaikki haluavat tietoa työnne tuloksista 

Tieto toiminnan tuloksista ja vaikutuksista on tärkeää nykyisille ja tuleville vapaaehtoisille, lahjoittajille ja jäsenille sekä tietenkin rahoittajille. Myös työntekijät ja -hakijatkin haluavat toimia järjestössä, joka saa hyviä muutoksia aikaan.  

Muuttuvassa toimintaympäristössä ja rahoituksen uudistusten keskellä on myös selvää, että koko vapaan sivistystyön järjestökentän on syytä todentaa ja kertoa oman työnsä tuloksista entistä aktiivisemmin.  

  1. Mieti kohderyhmät

Viestinnän kohderyhmän ei koskaan kannata olla “suuri yleisö”. Miettikää, keitä haluatte viestinnällänne tavoittaa? Minkälaisia kohderyhmiä teillä on?  

Mitä tarkemmin saatte määriteltyä erilaisia kohderyhmiä, sitä paremmin osaatte miettiä heidän tavoittamistaan. Millaisesta viestinnästä juuri tämä porukka hyötyisi? Viestintä tulee aina kohdentaa kohderyhmän mukaan.  

  1. Hyödynnä arvioinnissa syntynyt tieto 

Arviointi ja mittaaminen tuottavat sisältöjä viestintään. Aluksi on hyvä kartoittaa, mitä kaikkea tietoa teillä kerätään jo nyt. Tällainen tieto voi olla esimerkiksi kävijämääriä, osallistujien palautteita, leiriläisten mielipiteitä tai vaikka vertaisryhmien kävijöiden kokemuksia toiminnasta. Tai ehkä teillä kerätään tietoa toiminnan pitempiaikaisista vaikutuksista tai osallistujamäärien muutoksista? 

Kerättyä tietoa kannattaa miettiä suhteessa kohderyhmiin: mitä toivoisimme heidän tietävän toimintamme tuloksista? Onko olemassa vääriä mielikuvia, joita haluamme korjata? Jos jotakin tietoa puuttuu, viestinnällinen ajatteleminen voi antaa tietoa siitä, mistä uusista asioista kannattaisi kerätä tietoa. 

  1. Hyödynnä monipuolisia materiaaleja 

Erilaiset asiat ja kohderyhmät hyötyvät erilaisista materiaaleista. Välillä on paikallaan tehdä perinteinen tiedote tai blogiteksti, mutta viestinnän keinovalikoimaa kannattaa hyödyntää monipuolisesti.  

Infografiikka ja sitaatit ovat parhaimmillaan todella tehokkaita. Henkilö-, käyttäjä- ja kokemustarinat välittävät paljon tietoa, ja niitäkin voi esittää monipuolisilla tavoilla, kuten vaikkapa lyhyellä videolla. Eri somekanavissakin toimivat parhaiten erilaiset materiaalit, joten kohderyhmien ja kanavien valintaan kannattaa keskittyä. 

  1. Viestintä tarvitsee resursseja 

Vaikka on totta, että nykyaikaisessa organisaatiossa viestintä kuuluu kaikille, on myös selvää, että viestintään pitää varata resursseja. Viestintä vaatii suunnittelua, koordinointia ja monenlaista osaamista. On hyvä miettiä, mikä kaikki hoituu omin voimin ja millaisissa viestinnällisissä ulostuloissa olisi hyvä ostaa osaamista talon ulkopuolelta.  

Ps. Muistakaa miettiä myös mittarit viestinnän arvioinnille! Kannattaa merkata ajoissa kalenteriin, missä kohti vuotta viestinnän tunnuslukuja ja tuloksia tarkastellaan. 

Blogin kirjoittaja

Raisa Omaheimo 
Kirjoittaja on Siviksen asiantuntija ja Kentaurin osaamiskeskuspäällikkö, joka kehittää Kentaurissa nuorisoalan järjestöjen vaikuttavuusosaamista.
raisa.omaheimo@kentauri.fi