Vakava harrastus vai rentoa ajanviettoa?

Harrastuksista ja harrastajaidentiteetistä, osa I

Olen puntaroinut ja pyöritellyt harrastamisen käsitettä suhteellisen paljon. Olen tutkaillut harrastamista akateemisesti ja tutkimusnäkökulmasta, mutta olen myös pohtinut, mitä harrastaminen tänä päivänä ylipäänsä on ja kuinka nuoret sen mahtavat ymmärtää.

Olen huomannut kiinnittäväni huomiota harrastamiseen ja sen määrittelyyn aina kirjaston hyllyluokitteluista sosiaalisen median sisältöihin. Tässä taannoin hoksasin esimerkiksi uudistuneen Facebookin ehdottavan, että minun pitäisi lisätä profiiliini harrastuksia. Minulle suositellut harrastukset ovat: lukeminen, musiikin kuuntelu, matkustaminen, elokuvien katsominen, tanssiminen, laulaminen, taide, kokkaus, syöminen (häh?) ja shoppailu.  

Haun avulla harrastuksia löytyy lisää. Kun kirjoitan Facebookin hakukenttään kirjaimen ”R”, saan täsmennettyjä mahdollisuuksia englanniksi: rumba dancing, learning Russian, sled dog racing, real estate investing, metal detecting, robotics, car restoration… Kun kokeilen ”T”-kirjainta, tarjolle tulevat: monster trucks, machine embroidery, card tricks, thriathlon, tap dance, landscaping, fortune telling, astrophotography…

Ovatko harrastukset osa identiteettiä?

Oletan, että suurin osa Facebookin tarjoamista harrastusvaihtoehdoista on peräisin muiden Facebook-käyttäjien lisäyksistä. Lisäksi havaitsen, että Facebookissa näille harrastuksille on myös pienet ikoni-kuvakkeet, joista osa näyttää selkeiltä, osa taas on vähän sinne päin: esimerkiksi metallinetsimisen kuvake on timanttisormus.

Kokeilen Facebookissa eri alkukirjaimia ja selailen lisää. Huh huh! Mikä määrä vaihtoehtoja. Eikä siis vain käsitöitä tai kirjontaa, vaan täsmällisesti ompelukoneella tehtävää kirjontaa. Harrastuksia voi siis kategorisoida ja luokitella vaikka millä mitalla ja yhä tarkempiin lokeroihin. Saan myös uusia oivalluksia ja ideoita: rekikoiraralli, kroatian kielen opiskelu, korinpunonta… Mitä kaikkea voisinkaan kokeilla? Ja voiko kiinteistösijoittamista tosiaan ajatella harrastuksena? No miksei, jos varaa on, onhan sisustaminen ja tilojen suunnittelu minustakin hauskaa. 

Rekikoiraralli, kroatian kielen opiskelu, korinpunonta…

Tutkija sisälläni herää kuitenkin nopeasti näitä erittäin täsmällisiä ja jopa erikoisia harrastuksia tutkaillessani. Kuinka tärkeää ihmisille on saada nimetä harrastuksensa hyvin tarkasti? On toki olennaista ja kiinnostavaakin tietää, mitä keräilijä keräilee. Onhan sillä eroa, onko kiinnostuksen kohteena vanhat 50-luvun autot vai pullonkorkit.

Mutta mikä merkitys harrastuksilla on ihmisen identiteetille? Onko ihmisillä tarve kertoa itsestään harrastusten tai kiinnostuksen kohteidensa kautta? Ovatko ne osa identiteettiä?  

Vakavaa ja rentoa vapaa-aikaa 

Vapaa-aikaa tutkinut amerikkalainen sosiologi Robert Stebbins on esittänyt jakoa vakavaan ja rentoon vapaa-aikaan (serious & casual leisure). Rento vapaa-aika käsitetään olevan välittömästi ja sisäisesti palkitsevaa, lyhytkestoista ja miellyttävää toimintaa, joka ei edellytä erityistä harjoittelua. Vakava vapaa-aika puolestaan on enemmän, se voi olla elämäntapa tai -tyyli ja osa identiteettiä tai jopa vapaa-ajan ura (leisure career).

Stebbinsin vapaa-ajan jakamisen teorian valossa vakavan vapaa-ajan harrastajan itsensä esittely vaikkapa juoksijaksi osoittaa harrastuksen olevan vahvasti identiteetin osa. Onkin kiinnostavaa pohtia, kertooko ihmisestä jotain se, että hän harrastaa kauhuelokuvia tai tankotanssia? Mitä ihmiset ylipäänsä ottavat esille itsestään kertoessaan? Ovatko harrastukset salaisuuksia, joita ei paljasteta? Vai juuri niitä erikoisia yksityiskohtia, joiden avulla muut muistavat sinut? 

Asuinpaikkakin ohjaa harrastuksia 

Minulle harrastuksen tai itselleni mielekkään vapaa-ajan tekemisen löytäminen on aina ollut vaikeaa. Lapsuudessani jotkin harrastukset jäivät vain etäisiksi haaveiksi. Muodostelmaluisteluun perheelläni ei ollut varaa, eikä maaseudulta oikein olisi päässytkään kolmea kertaa viikossa treeneihin kaupunkiin. Maalla tarjontaa ei juuri ollut, ja jos olikin, meidän harrastajien määrä vaikutti siihen, toteutuiko esimerkiksi kansalaisopiston ryhmä omalla kylällämme.  

Lapsuuteni vietin maalla. Vuonna 1992 ekaluokkalaisena ”harrastin” kissojen ja lampaiden hoitoa.

En lapsena löytänyt ohjattua harrastusta, jonka kautta olisin itseäni määritellyt tai jonka parissa olisin pitkään pysynyt. Mutta en sellaista ole löytänyt oikein myöhemminkään. Olen kyllä kokeillut kaikenlaista: huovuttamista, italian ja viron kieliä, avantouintia ja step-aerobickiä. Mutta en koskaan ole jäänyt minkään harrastuksen pariin niin pitkäksi aikaa, että harrastuksesta tai kiinnostuksen kohteesta olisi tullut osa minua.

Mistään harrastuksesta ei ole koskaan tullut pysyvä osa elämääni, enkä ole kokenut itseäni minkään lajin harrastajana. En ole edes osannut nimetä harrastuksiani, jos niitä esimerkiksi itseä esitellessä on pyydetty nimeämään. Harrastuksia kysyttäessä olen vain maininnut jotain asioita, joita lähiaikoina olen sattunut tekemään.  

Tänä syksynä kerroin harrastavani puutarhanhoitoa (olin juuri menneenä kesänä aloittanut) ja nukkekotirakentamista (olin kesällä askarrellut kaksi päivää hyvin intensiivisesti lasteni nukketaloon pieniä huonekaluja) sekä sienestystä (jota olen tehnyt kyllä aina, mutta näen sen ehkä enemmän sisäänrakennettuna metsästäjä-keräilijäpiirteenä kuin harrastuksena). Perinteiseen harrastamiseen en koe päässeeni antaumuksella sisään. Sen sijaan toisenlaisesta harrastamisesta tai harrastustoiminnasta ‒ nimittäin järjestötoiminnasta ja identiteetistä ‒ minulla on kyllä kokemusta.  

Aino Tormulainen 
Kirjoittaja työskentelee Humakissa tutkijana ja Kentaurissa tutkimuksen ja tiedontuotannon kehittämisen parissa. Seuraavassa osassa Aino kertoo, kuinka järjestötoiminta kasvatti hänet. 
aino.tormulainen@kentauri.fi

Artikkelin toimituksesta vastaa toimituskunta, johon kuuluvat Eeva Sinisalo-Juha, Pekka Kaunismaa, Kimmo Lind ja Raisa Omaheimo.