Opiskelijan pohtimaa 8. Kaikki ennen paremmin, tänään kaikki huonommin(?!)

Ennen kaikki oli paremmin. Piste. 

Nuoret notkuivat sohvalla ja katsoivat Salkkareista Sakun ja Miian ihmissuhdesekoilua puoli kahdeksasta tasan kahdeksaan, naapuruston nuoret istuivat ringissä kuvaputkitöllön edessä kaverin porukoiden olohuoneessa ja hakkasivat kasibittistä Nintendoa, ja luokan jokainen kaveri harrasti jääkiekkoa tai lentopalloa. 

Ai että, olipa kaikki ennen mahtavaa! Kuten alussa todettiin, ennen kaikki oli vain yksinkertaisesti paremmin. Mutta entä nyt? 

Yhteisöllisyydestä yksilökeskeisyyteen? 

Palatakseni äskeiseen, entä nyt? Salkkarit, jos niitä nyt enää kovin moni katsoo, voi väijyä netistä silloin kun se sinulle sopii, yhdessä samalla sohvalla pelaaminen on vaihtunut omaan peliluolaan sekä nettipelaamiseen, ja nuoret harrastavat ihan omituisia juttuja kuten padelia! 

Nykynuorison toiminta vaikuttaa helposti meistä aikuisista yksilökeskeiseltä puuhastelulta, jossa ainoa yhteisöllisyyden paikka on some. Tuntuu välillä, että eiväthän nykynuoret edes osaa jutella toisilleen kasvotusten. Kaikki puuhailevat omiaan omissa oloissaan, eikä kukaan osaa olla toistensa kanssa – niin kuin ennen, silloin joskus. 

Tämä tuntuu meistä aikuisista, jotka ovat eläneet nuoruutensa ysärillä ja 2000-luvun alussa, hyvin omituiselta. Onko yhteisöllisyydestä tullut yksilökeskeisyyttä? Kurvit olisi helppo vetää suoriksi ja todeta asian olevan näin, mutta asiat eivät ole koskaan niin yksinkertaisia. 

Ei yhteisöllisyys ole kuollut mihinkään: se on vain muuttanut muotoaan, eivätkä aikuiset aina ymmärrä tätä ja huomaa muutosta. Eikä vanha yhteisöllisyys ole täysin kuollut, on se edelleen olemassa. Se ei vain ole enää ainoa totuus, jossa nykynuoret elävät. 

Yhteisöllisyys on yhä hengissä!

Nuoret saavat osallisuuden sekä yhteisöllisyyden kokemuksia nykyään yhtä paljon ja paljon laajemmalla skaalalla kuin menneiden vuosien nuoriso. Harrastusmahdollisuuksia on lukuisia, olipa kyse sitten pääkaupunkiseudusta tai Kainuun korvesta. Se, että kaikki eivät pelaa lätkää, ei tarkoita sitä, etteivätkö nuoret harrastaisi ja saisi tätä kautta sosiaalista kanssakäymistä. Harrastusvaihtoehtoja ja tarjontaa tekemiseen on vaan enemmän. 

Meillä kaikilla on sisäänrakennettu tarve kuulua johonkin, olla osa jotain ryhmää ja kokea osallisuuden sekä yhteisöllisyyden tunteita. Olipa sitten kyseessä järjestäytyneestä harrastustoiminnasta, vapaamuotoisesta samanhenkisten ihmisten puuhailusta tai osallistumisesta jonkin järjestön toimintaan, niin nämä kaikki toimijat ja tahot tarjoavat näitä tunteita jokaiselle. 

Yhdessä tekeminen ja oleminen lisää yhteisöllisyyden tunnetta sekä yksilön tunnetta siitä, että hän on tärkeä ihan omana itsenään sekä yhteisön yhtenä osana. Tämä kaikki vahvistaa yhteisöllisyyttä yksilössä sekä ympäröivässä maailmassa ja auttaa luomaan uutta yhteisöllisyyttä. 

Nuorisojärjestöjen ja harrastustoimintojen järjestäjien tulee kuitenkin olla hereillä. Vaikka me aikuiset, jotka vedämme näitä toimintoja, “tiedämme”, että kaikki oli ennen paremmin, tulee nuorten parissa toimijoiden pysyä kehityksen sekä trendien vauhdissa ja uudistaa sekä kehittää toimintojaan nykytoiveita ja -vaatimuksia vastaavaksi. 

Menneisyyteen jääminen ei ole vaihtoehto pitkässä juoksussa. 

Kukaan ei saa jäädä yksin! 

Moni aikuinen on huolissaan siitä, että nykynuoret ovat yksinäisiä ja tältähän se helposti vaikuttaa, kun nuoret istuvat ryhmässäkin nenä kiinni puhelimilla, eikä kukaan puhu toisilleen mitään.  

On totta, että nuoret viihtyvät yhä enemmän puhelimillaan, mutta se ei tee kaikista heistä yksinäisiä, sosiaalisesti kömpelöitä ja tulevaisuuden erakoita. Ei ainakaan kaikista, mutta osa nuorista on yksinäisiä. Pitää myös muistaa, että yksin oleminen ja yksinäisyys eivät olet synonyymeja tai tarkoita samaa asiaa.

Nuoret ovat läsnä toistensa elämissä yhä enemmän virtuaalisesti somen välityksellä ja saavat tätä kautta sosiaalisia kokemuksia. Vaikka verkkoyhteisöllisyys on hieno ja arvokas asia, ei se koskaan voi täysin korvata kasvokkain tapahtuvaa kohtaamista. Nuorisojärjestöillä ja harrastustoiminnoilla onkin ensiarvoisen tärkeä osa yksinäisyyden ehkäisyssä. Osa nuorista ei ole kotonaan verkkoyhteisöllisyyden maailmassa, vaan tarvitsee aitoa kohtaamista. 

Järjestöt ja harrastukset tarjoavat monelle nuorelle mahdollisuuden saada kohtaamisia vapaa-ajalla matalalla kynnyksellä, jos ystävyyssuhteiden muodostaminen vaikkapa koulussa on hankalaa ja haasteellista. 

Ennen kaikki oli paremmin – ei, tuskin, höpöhöpö, ei pidä paikkansa. Ennen kaikki oli vain erilaista, mutta ei välttämättä paremmin. 

Blogin kirjoittaja

Heikki Väkeväinen
Humanistinen ammattikorkeakoulu, yhteisöpedagogikoulutus YAMK, 2022 
Kirjoittaja on nuorisotyön kentällä pitkään työskennellyt ammattilainen Pohjois-Pohjanmaalta, ja hänellä on työkokemusta lasten ja nuorten parissa työskentelystä pitkälti toista vuosikymmentä. 

_{Toimitus: Elisa Rasinkangas}