Opiskelijan pohtimaa 7. Lastensuojelulaitokseen sijoitettujen nuorten toimijuuden edistäminen harrastamisen keinoin

Itse laitoksessa viimeiset vuodet työskennelleenä ja aina pienestä pojasta asti harrastaneena olen huolissani katsellut vierestä, miten vähän lastensuojelunuoria kiinnostaa harrastaminen tässä maailmassa. Harrastaminen lisäisi heidän toimijuuttaan yhteiskunnassa ja auttaisi heitä tulevaisuudessa erilaisissa haasteissa. Tässä tekstissä harrastamisesta puhutaan sen kaikista näkökulmista, vaikka oma harrastamiseni on aina liittynyt urheiluun.  

Pohdin tässä tekstissä seuraavia kysymyksiä: Onko vähäinen harrastaminen liitännäinen sijoitukseen? Ovatko nuoret tosiasiassa halukkaita harrastamaan, mutta heidän ohjaajansa eivät itse osaa katsoa harrastamista laajemmin? Vai onko harrastamisen vähyys vain sukupolvikokemus ja todellisuudessa lastensuojelulla ei olisikaan mitään merkitystä tähän haasteeseen? 

Harrastaminen ja sen mahdollistaminen lastensuojelussa 

Harrastaa voi joukkueessa, omassa porukassa, ryhmämuotoisesti, yksin, kaksin tai kolmisin, omatoimisesti, ohjatusti, verkossa, videoita katsomalla ja opettelemalla. Harrastaa voi seurassa, kerhossa, järjestössä, tunnilla, sohvan nurkassa, kuntokeskuksessa, keittiössä, tallilla, pajalla, treeneissä, autoradalla, puutarhassa, kansalaisopistossa, biitsillä, metsässä, verkossa ja etäyhteyksin. Näin on linjannut Kentauri omassa julkaisussaan Kompassi osaamiskeskus Kentaurin matkaan.

Harrastamisen mahdollisuudet ovat erittäin laajat ja erityisesti isoissa yksityisissä lastensuojelulaitoksissa on tämän lisäksi taloudellinen mahdollisuus rahoittaa ja mahdollistaa nuorille melkein mikä tahansa harrastamisen. Pääkaupunkiseudulla harrastamisen laaja kirjo on tietysti suurempi, mutta myös maaseuduilla tähän on mahdollisuus. Lastensuojelussa henkilöresursseja on kasvatettu ja näin ollen harrastamisen pitäisi siis olla mahdollista. 

Miksi sitten ei? 

Tätä kysymystä olen usein pohtinut. Valitettavan usein ajatuksena on se, että ”Johtuuko tämä minusta, ettei nuori/nuoret halua lähteä mihinkään?”. Uskon kuitenkin, että tämä ei ole syy. Monesti nuoret kertovat, etteivät ”kehtaa lähteä meidän kanssamme mihinkään”. Ymmärrän tämän joissain tilanteissa, mutta samaan aikaan tämä on helppo tapa olla lähtemättä, ja mukavuusalueen ulkopuolelle menemisen sijaan jäädään omaan huoneeseen tai ollaan muuten tekemättä mitään. Samalla syy on ohjaajien eikä niinkään nuoren pelko/jännitys/haluttomuus tai niin edelleen.  

Nuoria hävettää se, että harrastuksessa on mahdollisesti törmätä koulukaveriin, joka ei tiedä sijoituksesta mitään. Ymmärrän tämän täysin, mutta mahdollisuus tälle on kuitenkin kovin pieni ja nuorten tulisi muistaa, ettei sijoitus ole syy hävetä.  

Uskon kuitenkin suurimman tekijän olevan teknologian  

Nykyisin internetin mahdollisuudet ja sosiaalinen media ovat enemmistölle ihmisistä, ja etenkin nuorille enemmänkin tapa elää ja olla maailmassa, eikä välttämättä erikseen maininnan arvoinen seikka. Tämän päivän nuorten elämään kuuluvat globaalilla tasolla leviävät videot, musiikki sekä moninainen media, ja nuoret myös yhä useammin osallistuvat itse digitaalisten sisältöjen toteuttamiseen.  

Bloggaus, vloggaus, sometus, somehaasteet, koodaus ja tubetus ovat esimerkkejä digitaalisessa ympäristössä itsensä toteuttamisesta ja osallistumisesta.

Valtaosa nuorista nimeää yhdeksi mieluisimmista vapaa-ajan aktiviteeteistaan pelaamisen ja netissä olemisen. Tällöin ollaan kavereiden kanssa yhdessä jutellen, pelaten tai muulla tavoin vuorovaikutuksessa. Netti lisää yhdenvertaisuutta, tarjoaa mahdollisuuksia ja mielekkäitä vapaa-ajan yhteisöjä.  

Internet on nykyään paikka, missä nuorien harrastaminen tapahtuu, eivätkä aikuiset tätä näe ja näin ollen heille voi tulla ajatus, että ”taaskaan nuori ei ole tämän päivän aikana tehnyt tai harrastanut mitään.” Se ei ole tietenkään koko totuus, mutta kyllä jokainen ihminen tarvitsee ryhmätoimintaa tai fyysisiä kontakteja.  

Harrastamisen vaikutus toimijuuteen ja osallisuuteen 

Harrastamisen myötä nuorien reflektiotaidot kehittyvät vuorovaikutuksessa. Käytännössä se tarkoittaa, että nuorelle annetaan palautetta hänen toiminnastaan: tilanteen mukaan joko kannustavaa tai kriittistä. Nuorta kasvatetaan ottamaan palautetta vastaan, koska hänelle voi olla aivan yhtä hankalaa niin positiivisen kuin negatiisenkin palautteen saaminen.  

Palautteen pohjalta nuorta ohjataan itsereflektioon, josta hänelle avautuu mahdollisuuksia oivaltaa oman tekemisensä syitä ja seurauksia. Tämä rakentaa kuvaa itsestä oppivana ihmisenä, jolla on oma turvallinen paikka kyseissä toiminnassa. Tähän liittyen tärkeää onkin se, että nuori saa mahdollisuuden toimia ryhmässä, oppia sosiaalisia taitoja ja ottaa toisia huomioon.  

Jos taas nuori saa yllä olevia palautteita, niin hänen uskaltamisensa harrastaa tai kokeilla jotain uutta vähenee ja tulevaisuuden kannalta tärkeät taidot voivat jäädä vajaaksi. Hänen kykynsä reflektoida omaa toimintaansa voi jäädä myös vajaaksi, mikä aiheuttaa haasteita aikuisena. Kyky oppia ryhmätyön taitoja tulee erilaisista ryhmätoiminnoista, ja näissä nuori oppii tulevaisuuden kannalta tärkeitä sosiaalisia taitoja ja empatiaa.  

Lopuksi 

Haasteet sille, että nuori saadaan harrastamaan ovat todellisia ja aitoja, ja tähän olisi syytä keksiä jokin ratkaisu. Toivon kaikilta lastensuojelutyöntekijöiltä avoimuutta uusille harrastuksille ja uusien asioiden kokeilulle.  

Harrastukset avartavat maailmankuvaa ja laajentavat nuorten sosiaalisia suhteita, mutta ne voivat mahdollisesti toimia myös ponnahduslautana tulevaan ammattiin. Mielekäs ja terveyttä edistävä vapaa-aika voi jollain tasolla vaikuttaa muihinkin ulottuvuuksiin nuoren elämässä, kuten koulumenestykseen 

Nuori lopulta usein vaan toivoo huomiota ja sitä, että hänen kanssaan tehdään asioita. Tutkikaa yhdessä vaihtoehtoja, mitä voisitte tehdä ja pyrkikää molemmat katsomaan asioita oman kuplan ulkopuolelta. Kuten yllä todettiin, harrastaa voi yksin, kaksin tai pienissä porukoissa. Enää puuttuu mahdollistaja tälle ja lastensuojelulla on kaikki mahdollisuudet ja resurssit olla tässä suunnannäyttäjä myös muille. 

Blogin kirjoittaja

Eero-Pekka Ilmanen, Humak
Kirjoittaja on lastensuojelussa esihenkilönä työskentelevä henkilö, joka kokee harrastamisen ja ryhmätoiminnan elämäntaitojen kannalta olennaisiksi asioiksi. 

_{Toimitus: Elisa Rasinkangas}