Nuorisoalan järjestöjen tulevaisuus vuonna 2040 – tuloksia nuorisoalan järjestöjen e-Delfoi-paneelista 3/3

Tämä on kolmas osa Kimmo Lindin koostamaa e-Delfoi-analyysia.

Koko blogisarja nyt myös yhtenä pdf-julkaisuna.

Miltä nuorisoalan järjestöt näyttävät vuonna 2040? Mitä asiantuntijat ja nuorisoalan järjestökentän toimijat pitävät tärkeänä?

Toteutimme Kentaurissa viime vuoden loppupuolella anonyymin asiantuntijapaneelin, jonka teemana oli nuorisoalan järjestöjen tulevaisuus. Paneelin perusteella nuorisoalan järjestöt haluaisivat vahvistaa ehkäisevän työn merkitystä, pitää vahvasti kiinni toiminnan monipuolisuudesta ja tasa-arvoisuudesta, uudistaa jäsenyyden merkitystä ja uskoa samanaikaisesti sekä kehittyvään ammattimaiseen että vapaaehtoistoimintaan. Järjestöissä halutaan pitää kiinni myös riittävästä julkisesta rahoituksesta, oppia myös järjestöjen ulkopuolisesta kansalaistoiminnasta, ja digitalisaation ohella halutaan edelleen uskoa kasvokkaisen vuorovaikutuksen merkitykseen. Tulevaisuudessa keskusjärjestöjen roolin nähtiin korostuvan.

Kuudes teesi: ”Yhdistystoimintaan kytkeytymättömän kansalaistoiminnan merkitys kasvaa”.

Sitä perusteltiin panelisteille seuraavalla tavalla: ”Tulevaisuudessa nuoret sitoutuvat halussaan vaikuttaa ja toimia enemmän some-vetoisiin kampanjoihin ja projekteihin kuin perinteisiin järjestöihin. Vapaamuotoinen (ei ry-pohjainen) toiminta on selkeämmin tunnustettua ja sille osoitetaan enemmän myös rahoitusta. Neljännen sektorin toiminnan merkitys nuorten keskuudessa kasvaa.  Ei ry-pohjaisen kansalaistoiminnan merkitys kasvaa ry-pohjaisen sijasta”.

Lähes kaikki vastaajat pitivät teesin esittämää tulevaisuutta teesiä todennäköisenä, ja sitä pidettiin myös varsin toivottavana, vaikkei kukaan vastaajista pitänyt sitä erittäin toivottavana. Neljä vastaajaa piti tällaista tulevaisuutta epätoivottavana.

Järjestöjen pitäisi toimia itseilmaisun alustana nuorille

Panelistien yleisen näkemyksen voisi tiivistää ajatukseen kaikenlaisen kansalaistoiminnan tärkeydestä – on se sitten yhdistysmuotoista tai ei. Kilpailuasetelma kansalaistoiminnan eri muotojen välillä nähtiin tarpeettomana, vaan ne pitäisi enemmänkin nähdä toisiaan täydentävinä. Monen vastaajan mielestä yhdistystoimintaan kytkeytymättömän kansalaistoiminnan merkitys on jo nyt suuri. Monet uskoivat kansalaistoiminnan pop-up-maisuuden ja projektimaisuuden vahvistuvan vielä nykyisestään ja neljännen sektorin merkityksen tässä mielessä kasvavan. ”Kun maailma palaa ympärillä, ei ehkä ole motivoivaa kiinnittyä pitkäjänteiseen toimintaan”, muotoili eräs panelisti kommenttinsa.  Nähtiin, että aktivismin ja kampanjoihin osallistumisen kautta monet voivat paikantaa omia kiinnostusten kohteitaan. Mitään räjähdysmäistä kasvua esimerkiksi 4. sektorin osalta vastaajat eivät kuitenkaan odottaneet. Panelistien kommenteissa tuli esille myös kriittisyyttä lyhytjänteistä toimintaa kohtaan. Järjestöt pystyvät tarjoamaan yhteisön, turvallisia rakenteita ja vaikuttamistoiminnan pitkäjänteisyyttä. Eräs panelisti kiteytti näkemyksenä seuraavasti:

”Järjestöjen tulee oppia kanavoimaan ihmisten muutoshalukkuus omien systeemiensä kautta. Yksittäisten ihmisten ajamat yhteiskunnalliset muutosprosessit eivät perustu kestävälle strategialle ja rakenteelle, joten niiden kyky toimia yhteiskunnallisena toimijana on pistemäinen ja erittäin epävakaa. Järjestöillä on oma ideologiansa ja prosessien hallintansa, joka tuottaa vakaampaa ja ennustettavampaa toimintaa”.

Monet panelistit esittävät näkemyksiä, miten järjestöt voisivat pysyä kansalaistoiminnan muutoksessa mukana. Nähtiin, että nuoret haluavat enenevässä määrin määritellä ja luoda itse toimintatapojaan ja -ympäristöjään, ja järjestöjen tulisi jatkossakin toimia alustana, joka tarjoaa nuorille mahdollisuuden toteuttaa itseään ja itselleen merkityksellisiä asioita. Panelistit korostivat yhteistyötä ja keskinäistä oppimista 4.sektorin toimijoiden kanssa. Nähtiin, että vakiintuneiden järjestöjen tulisi luoda nykyistä enemmän matalan kynnyksen toimintamuotoja, monipuolistaa helppoja tapoja osallistua pop-up-tyyppisesti ja pyrkiä samalla luomaan myös ilmiöpohjaista liikehdintää perustoimintansa lisäksi. Kaikki potentiaaliset toimijat pitäisi saada mukaan toimintaan.

Seitsemäs teesi: ”Nuorisoalan järjestöjen toiminnan digitalisoituminen lisää järjestöjen perustehtävän muotoilun tarvetta”

Teesiä taustoitettiin seuraavasti: ”Tulevaisuudessa nuorisoalan järjestöissä käytetään digitaalista mediaa ja teknologiaa välineenä ja sisältönä nykyistä mittavammin. Erilaiset digitaaliset ratkaisut tarjoavat lapsille ja nuorille työkaluja, tietoa, mahdollisuuksia ja palveluita, joita paikallinen järjestötoiminta aikaisemmin tarjosi. Erilaiset digitaaliset teknologiat tarjoavat lapsille ja nuorille yhä enemmän myös erilaisia verkostoja osallistumiseen ja vertaistukeen. Digitalisoitumisen lisääntyessä kasvokkaisen kohtaamisen ja yhdessätekemisen merkitykset haastavat järjestöjä perustehtävänsä uudistamiseen ja uudelleenmuotoiluun”.

Vastaajat pitivät teesin esittämää tulevaisuutta todennäköisenä, ja vastaajista hieman yli puolet piti sitä jopa erittäin todennäköisenä. Huomioitavaa on, etteivät vastaajat pitäneet teesin tulevaisuutta kuitenkaan vahvasti toivottavana. Noin kuudesosa vastaajista suhtautui toivottavuuteen neutraalisti tai hieman kielteisesti, puolet vastaajista piti sitä hieman toivottavana ja neljännes hyvin tai hyvin paljon toivottavana. Näkemykset siis selvästi hajaantuivat paljon. Näkemysten hajaantumisen taustalla on se, että useimmat panelistit eivät halua asettaa vastakkain digitaalista ja kasvokkaista vuorovaikutusta – molempia tarvitaan tulevaisuudessakin. Tarkastellaan vastauksia seuraavaksi hieman lähemmin.

Järjestöjen tulee olla nuoria lähellä, diginä tai kasvokkain

Miten panelistit perustelivat näkemyksiään järjestöjen toiminnan digitalisoitumisen jatkumisesta? Nähtiin, etteivät järjestöt voi olla digitalisoitumisen suhteen poikkeuksia: maailma muuttuu digitaalisemmaksi ja järjestöjen tulee muuttua sen mukana. Järjestöt eivät yksinkertaisesti voi jättää varsinkaan vuoteen 2040 tähtäävässä ajattelussaan näin vahvaa yhteiskunnallista kehitystä ja toimintaympäristöä huomiotta. Järjestöjen pitää olla siellä, missä nuoret viettävät entistä enemmän aikaa. Myös ylipäänsä digitaalisuuden kehittäminen järjestötoiminnassa nähtiin toivottavana. Se lisää osallistumisen mahdollisuuksia, mutta edesauttaa myösyhdenvertaisuutta ja saavutettavuutta. Digitaalisissa ympäristöissä on mahdollista tavoittaa nuoria, joita ei mahdollisesti muuten tavoitettaisi: esimerkiksi erityistä tukea tarvitsevia nuoria, pienillä paikkakunnilla kaukana asutuskeskuksista asuvia, sosiaalisissa tilanteissa arkoja nuoria. Digitalisaatiolla voidaan saavuttaa toiminnan valtakunnallisuutta.

Panelistit eivät suinkaan suhtautuneet digitalisaatioon varauksetta. Nähtiin, että digitalisaatio vaatii uudenlaisia osallistamisen, pedagogiikan ja yhteisöllistämisen mallintamisia. Tarvitaan myös sen kirkastamista, mitä, miten ja miksi asioita tehdään. Myös lapset ja nuoret tulevat tarvitsemaan yhä enemmän tukea media-arkeensa ja mediataitoihinsa. Digitalisaatio sisältää lukuisia haasteellisia kysymyksiä tietoturvasta, saavutettavuudesta, itsemääräämisoikeudesta, turvallisuudesta, tiedonkeräämisestä, datan jakamisesta jne. Samat haasteet liittyvät verkossa saataviin palveluihin. Jotkut panelistit toivoivat myös malttia ”digiuskoon” ajatuksenaan, ettei kaikkia ongelmia voi ratkoa digitaalisuudella.

Enemmistö panelisteista ei kokenut, että digitalisaatiota tulisi asettaa vastakkain kasvokkaisen kohtaamisen kanssa. Digitalisaatio ei voi korvata kasvokkaista yhteisöllistä kanssakäymistä. Nuorten järjestötoiminnan tulisi pystyä tarjoamaan nuorille tiloja ja mahdollisuuksia toimia myös kasvokkain ja erilaisissa fyysisen maailman tiloissa. Nähtiin, etteivät digitaaliset palvelutkaan sovellu aivan kaikkeen. Kasvokkain kohtaamisen tapoja on tärkeää kuljettaa ja kehittää digitalisaation rinnalla. Jotkut panelisteista korostivat sitä, että kasvokkaisissa kohtaamisissa voi kokea yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta digitaalisia alustoja paremmin. Eräs panelisti muotoili ajatuksensa seuraavasti:

”Teknologian hyödyntäminen tulee olemaan hyvin vahvassa roolissa ja vuotta 2040 voi ajatella useilla tavoilla, joita emme osaa millään tavoin tässä hetkessä kuvitellakaan. Järjestöt eivät voi jättää tätä näin vahvaa yhteiskunnallista kehitys huomiotta, jos haluavat toimia tulevaisuudessakin. Nostaisin tässäkin kuitenkin humanistisen näkökulman merkitystä siinä, että teknologiavälitteinen vuorovaikutus ja yhteistoiminta ei mielestäni (ainakaan ihan heti) kykene mitenkään korvaamaan tiettyjä inhimillisiä tarpeita ja prosesseja, jotka tapahtuvat suoraan ihmisten välillä. Tämä on tärkeässä roolissa jatkossakin mutta tokin niidenkin muodot saattavat kyllä elää.”

Kahdeksas teesi: ”Nuorisoalan järjestöjen paikallinen toiminta korostuu keskusjärjestöjen tehtävien kustannuksella”

Teesiä tarkennettiin seuraavasti: ”Tulevaisuudessa julkisten avustusten vähentyminen, avustusten tiukempi kohdentuminen ja panos–tuotos-ajattelun korostuminen ohjaavat nuorisoalan järjestöjen toiminnan painopistettä enemmän lasten ja nuorten kanssa tehtävään ydintehtävään, käytännön toimintaan ja työhön. Näin järjestöjen paikallisen tason toiminta korostuu keskusjärjestön tehtävien kustannuksella. Keskusjärjestöjen tai –toimistojen edunvalvontatyön, viestinnän ja vaikuttamistoiminnan mahdollisuudet vähenevät.”

Panelistien näkemykset teesin esittämän tulevaisuuden todennäköisyydestä hajaantuivat melkoisesti. Vain yksi panelisti koki teesin erittäin todennäköisenä, kaksitoista hyvin tai melko todennäköisenä ja yhdeksän panelistia ei osannut tai halunnut arvioida teesin todennäköisyyttä. Seitsemän panelistia piti teesin tulevaisuutta epätodennäköisempänä. Hajaantuneisuutta oli myös siinä, miten toivottavana tällaista tulevaisuutta pidettiin. Toivottavana sitä piti vain kuusi panelistia, kahdeksan suhtautui asiaan joko neutraalisti tai heillä ei ollut asiaan kantaa, ja suurin osa – viisitoista panelistia – piti teesin esittämää tulevaisuutta ei-toivottavana. Tätä ei-toivottavuutta selittänee osaltaan se, että suurin osa panelisteista toimi valtakunnallisten järjestöjen toiminnanjohtajina ja teesi esitti niiden aseman heikentymistä. Mutta tämä on vain mahdollinen osa selitystä. Saadaksemme vastauksille paremmin taustaa, on meidän syytä tarkastella tarkemmin teesin pohjalta esitettyjä kommentteja.

Tarvitaan sekä paikallista että keskusjärjestövetoista toimintaa

Melko harvat panelistit korostivat kommenteissaan nuorisoalan järjestöjen tulevaisuuden painopisteen olevan paikallisessa toiminnassa. Ne, jotka sitä korostivat, toivat esille esimerkiksi sitä, että ”palvelut pitääkin tuoda nuorten luo ja saavutettaviksi”. Eräs panelisti piti painopisteen muuttumista paikallistasolle todennäköisenä ja toivottavana, koska ”liitot ovat usein ulkona todellisuudesta”. Saatettiin viitata myös hyvinvointialueiden rahoituksen myöntökriteereihin, joka merkitsee rahoituksen kohdentumista paikallisiin järjestöihin.

Hieman enemmän panelisteilla oli näkemyksiä siitä, että sekä paikallinen ja alueellinen että valtakunnallinen toiminta ovat tärkeitä, ja ettei näitä ole syytä asettaa toisiaan vastakkain. Käytännön paikallistason usein ketterä ja ajankohtaisiin tarpeisiin kytkeytyvä toiminta koettiin ehdottoman tärkeänä, mutta niin myös tulevaisuusajattelu, vaikuttaminen ja edunvalvonta. Kentälle tarvitaan myös uusia toimijoita, eikä vain valmiita isoja keskusjärjestövetoisia toimijoita. Pidettiin tärkeänä hahmottaa, millaista toimintaa halutaan harjoittaa keskusjärjestötasolla ja millaista toimintaa paikallisesti. Paikallisjärjestöjen (yhdistysten) ja liittojen tulisi tehdä ahkerammin yhteistyötä yhteisen hyödyn periaatteella. Tällainen ei kuitenkaan välttämättä ole helppoa, kuten kaksi panelistia seuraavissa kommenteissaan muotoilivat:

”Keskusjärjestövetoisuus näkyy aikana, jolloin ns. suuruuden ekonomia jyrää. Toisaalta vapaaehtoisuus ja omaehtoisuus edellyttävät jonkinlaista paikallisuuden korostamista. Tämä on yllättävän vaikea kysymys ja suuri haaste nuorisojärjestöille. Mitä ne OIKEASTI haluavat olla?”

”Ihmistä lähellä olevalla toiminnalla on kaikkein keskeisin rooli yksittäisen lapsen tai nuoren tekemisen kannalta. Keskusjärjestö optimaalisillaan tarjoaa koulutusta, tukea, ohjausta, neuvontaa paikallistoimijoille. Voi tulla ja olla tarve päivittää sitä, mitä tehdään milläkin tasolla ja myös avata aika ajoin sitä paremmin, miksi ollaan olemassa.”

Keskusjärjestöjä tarvitaan tukemaan paikallista toimintaa

Suurin osa panelisteista korosti kuitenkin tulevaisuudessa keskusjärjestön roolia. Heidän mukaansa paikallinen toiminta vaatii tuekseen keskusjärjestön tuen. Paikalliset toimijat tarvitsevat viestintää, koulutusta ja yhteistyön koordinointia. Keskusjärjestöjen roolin nähtiin muotoutuneen enemmän paikallisia toimijoita tukevaksi tuottamalla esim. ohjeita, erilaisia toimintamalleja ja tukimateriaalia. Edunvalvonnallisen työn koettiin varsinkin pienillä ja keskisuurilla järjestöillä kuitenkin kärsineen, koska resurssit ovat niin tiukoilla. Pidettiin tärkeänä, että jokaisella järjestöllä olisi aito mahdollisuus vaikuttaa.

Nähtiin, että rahoituksen muutosten myötä tosiasiallinen paine kasvaa edunvalvonta- ja vaikuttamistoimintaan, joka tapahtuisi luontevimmin keskusliitoissa. Paikallistasolla ei nähty olevan riittäviä mahdollisuuksia seurata ja ennakoida toimintaympäristön muutoksia, reagoida rahoituksen vähenemiseen tai vastata odotuksiin toiminnan ammattimaistumisesta. Eräs panelisti pohti asetelmaa seuraavasti:

”Uskon, että tulevaisuudessa edunvalvonta- ja vaikuttamistoiminnan tarve ja merkitys kasvaa huomattavasti, johon liittyen kiinnostava kysymys on ehkä se, onko keskusjärjestöjärjestelmä paras vastaamaan siihen vai tarvitaanko tähän tarpeeseen vastaamiseksi myös aivan uusia erityisesti yhdessä toimimisen tapoja? En kuitenkaan usko myöskään siihen, että ns. yhteiskunnalliset kokonaisresurssit valtavasti painopistettään suoraan suorittavaan käytännön työhön siirtävät.”

Myös kuntien avustusten pienenemisen nähtiin ajaneen monet paikalliset ja alueelliset toimijat keskusjärjestön kukkarolle, eli käytännössä valtakunnallisten nuorisojärjestöjen delegoidun valtionavun piiriin. Eräs panelisteista ei uskonutkaan supistuvien kuntien mahdollisuuksiin tukea paikallisia nuorisoalan yhdistyksiä, vaan pohti, voisiko sittenkin pitää todennäköisempänä, että valtionrahoitusta on paremmin saatavilla, ja eri paikoissa olevia nuoria tavoitellaan lisääntyvässä määrin valtakunnallisesti organisoitujen digitaalisten palvelujen kautta.

Kirjoittaja

Kimmo Lind, YTT, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu

Lähteet

Laitinen, Hanna & Taavetti, Riikka 2016. Valtakunnalliset nuorisojärjestöt ja nuorten osallistumismahdollisuudet. Yhteiskuntapolitiikka 81 (2016):1, 55-68.

Soste 2023. Katsaus sosiaali- ja terveysjärjestöjen tulevaisuuksiin.

Osa 1.

Nuorisoalan järjestöjen tulevaisuus vuonna 2040 – tuloksia nuorisoalan järjestöjen e-Delfoi-paneelista 1/3

Osa 2.

Nuorisoalan järjestöjen tulevaisuus vuonna 2040 – tuloksia nuorisoalan järjestöjen e-Delfoi-paneelista 2/3

_{Artikkelin toimituksesta vastaa toimituskunta, johon kuuluvat Pekka Kaunismaa, Raisa Omaheimo ja Eeva Sinisalo-Juha.}