Järjestöt tulevaisuuden tiekarttoja piirtämässä

Järjestimme osaamiskeskus Kentaurissa loka- ja marraskuussa 2021 kaksi tulevaisuusosaamisen työpajaa järjestötoimijoille. Pajojen tarkoituksena oli tukea ja sparrata nuorisoalan järjestöjen näkemyksiä ja strategista tulevaisuustyötä sekä pohtia erilaisia näkökulmia ja työkaluja tulevaisuuden visiointiin.

Keskeisin tavoite työpajoilla ei ollut niinkään esitellä tulevaisuuden ennakoinnin työkaluja (niitä on sinänsä varsin kiitettävästi jo olemassa!), vaan lisätä tulevaisuuden hallinnan ja turvallisuuden tunnetta. Järjestön tulevaisuutta voidaan aidosti suunnitella erilaisia tulevaisuuspolkuja hahmottamalla sekä erilaisia tilanteita ja tulevaisuuksia ennakoimalla. Tämä vaatii aikaa ajattelulle, halua ymmärtää toimintaympäristön muutoksia ja halua löytää näihin muutoksiin reagoivia tai parhaassa tapauksessa niitä ennakoivia konkreettisia ratkaisuja. Me työpajoihin osallistuneet totesimme yhteisenä kokemuksena, että ajattelulle varattu aika on usein valitettavan niukkaa ja aivan liian aliarvostettua.  

Työpajojen lisäksi työskentelyyn sisältyi ennakkotehtävä, parityöskentelyä sekä työpajojen välistä työskentelyä. Työskentelytavan halusimme pitää tavoitteellisena ja samalla käytännönläheisenä ja keskustelevana. Osallistujamäärän rajasimme kahteenkymmeneen, jotta saisimme ylläpidettyä dialogisuutta työskentelyssämme. Työpajojen vetäjänä oli järjestöalan laaja-alaisena asiantuntijana ja konsulttina tunnettu Juha Heikkala. 

Toimintaympäristön avainmuutoksia tunnistamassa 

Tulevaisuuden ennakoinnin voi sanoa lähtevän siitä, että tunnistamme toimintaympäristömme keskeisiä muutoksia ja meille olennaisia ratkaistavia asioita. Tästä myös työskentelymme lähti liikkeelle. Juha Heikkala halusi ravistella järjestöissä totuttuja toimintatapoja sekä vakiintuneita tapoja ajatella asioita. On hyvä tiedostaa, että monissa järjestöissä on toimittu jo sata vuotta suhteellisen samoilla toimintatavoilla ja rakenteilla, ja samalla yhteiskunta niiden ympärillä on muuttunut hyvinkin radikaalisti. Tarvitaan ”kuin aina ennenkin”-ajattelutapojen ravistelua. Järjestöjen ja ennen kaikkea niiden toimijoiden olisi tarpeen katsoa asioita huomattavasti nykyistä enemmän oman ”boxinsa” ulkopuolelta. 

Yhteiskunnan muutoksista puhuttaessa on tarpeen tunnistaa ne yhdistystoiminnan avainmuutokset, jotka liittyvät esimerkiksi toiminnan omaehtoisuuden, projektimaisuuden ja osallistamisen korostumiseen. Avainmuutokset liittyvät myös ihmisten yhteisöllisyyden ja kulutuskäyttäytymisen muutoksiin. Ihmiset odottavat toiminnalta henkilö- ja tilannekohtaisuutta, paikallisuutta, epämuodollisuutta, digitaalisuuden mahdollisuuksia sekä suoran vaikuttamisen mahdollisuuksia. 

Ihmiset odottavat yhdistystoiminnalta:

– henkilö- ja tilannekohtaisuutta
– paikallisuutta
– epämuodollisuutta
– digitaalisuuden mahdollisuuksia
– suoran vaikuttamisen mahdollisuuksia.

Järjestöjen toimintaympäristön keskeiset muutokset liittyvät järjestöjen toiminnan perustan, merkityksellisyyden ja osallisuuden kokemuksen muutoksiin: miten ihmisten oma kokemus mukana olemisesta muuttuu, mikä vaikutus mukana olemisella on yksilö- ja yhteisötasolla, ja mikä vaikutus järjestöllä on yhteiskunnallisella tasolla. Kuten eräs osallistuja toi esille, nuorisoalan järjestöt elävät ”pienenevillä markkinoilla” – nuoret ikäluokat supistuvat vuosi vuodelta. Tähän kytkeytyy kysymys siitä, miten elinvoimaiselta ja uudistuvalta järjestön kansalais- ja yhdistystoiminta vaikuttaa jäsenille, potentiaalisille jäsenille sekä erilaisille sidosryhmille. Keskustelussa tuli esille, että voi olla haastavaa yhdistää samanaikaiset toiminnan omaehtoisuuden ja yksilöllisyyden odotukset yhteisöllisyyteen ja osallisuuteen. Eräs keskustelija kiteytti ennakointiosaamisen haasteet osuvasti suunnistustermeillä: ”Itsellä on sellainen kokemus, että yritän suunnistaa ’uuden ajan’ kartalla, joka ei toimi vanhassa rakennuksessa. Törmäyksiä rakennuksen seiniin tulee valtavasti.” 

Kokemuksellisuuden ja toiminnallisuuden muutokset kytkeytyvät lisäksi ajankohtaisiin kysymyksiin digitalisaatiosta myös järjestöjen toiminnan piirissä sekä odotuksiin uudenlaisista toiminnan organisoitumistavoista. Keskustelussa nousi esille, että muunlaiset kuin perinteiset järjestötoiminnan vaikuttamistavat ovat vahvasti yleistyneet varsinkin somessa viime vuosien aikana. Ne korostavat verkostoitunutta joukkovoimaa, ja joskus myös epärationaalisuutta, erilaisten instituutioiden kyseenalaistamista sekä kompleksisen toimintaympäristön kontrolloimattomuutta. Perinteisillä organisaatioilla on puolestaan tarve lokeroida ja kontrolloida kaikkea, usein tarve pitää kiinni kaikesta sekä tarve pitää saavutettuja asioita luovuttamattomina. Keskustelussa tuli esille, että uudet yhteiskunnalliset liikkeet (esimerkkinä Elokapina) ja neljäs sektori haastavat tätä kaikkea.   

Toimintaympäristön muutoksista puhuttaessa ei tietenkään voida unohtaa raha-asioita. Rahoitus ja sen muutokset ovat yhteydessä paitsi toiminnan mahdollistamiseen, myös tapoihin, joilla myös toiminnan vaikutuksia kohdennetaan ja toiminnan tuloksellisuudesta kerrotaan. Olisi hyvä pystyä paremmin osoittamaan ja tekemään näkyväksi rahoituksen vaikuttavuutta. 

Vakiintuneita ajattelutapoja muuttamassa  

Avainmuutokset haastavat perinteisten nuorisoalan järjestöjen vakiintuneita ajattelutapoja. Eräs työpajan osallistuja korosti, että kasvatusajattelu nuorisotyössä on murroksessa. Tällöin puhutaan enenevässä määrin kasvamaan saattamisesta kasvattamisen sijaan. Tämä tarkoittaa, että erilaisia tietoja ja taitoja ei ”kaadeta” lapseen tai nuoreen, vaan asioita mietitään yhdessä ja eri näkökulmista, ja asioita opitaan erityisesti tekemisen ja merkitykselliseksi kokemisen kautta. Vaikka yksilöllisyys ja oma ajattelu, oman polun löytäminen tällaisessa ajattelussa korostuvatkin, samanaikaisesti läsnä ovat myös yhteisöllisyyttä mahdollistavat rakenteet, aikuisen tuki ja vertaisuudesta oppiminen. 

Juha Heikkala halusi korostaa, että järjestöjen ennakointiosaamisessa tarvitaan yhä enemmän ymmärrystä siitä, mitä järjestötoiminnan modernisoiminen oikeasti vaatii. Se vaatii sitä, että toimintaa kehitetään osallistuja tai jäsen edellä. Lähtökohtana eivät saa olla järjestöorganisaation tarpeet, vaan ihmisten tarpeet ja heidän osallistamisensa. Järjestöjen johtamisen pitäisi olla innostamista, ongelmanratkaisujen suunnan näyttämistä ja erilaisten verkostojen hyödyntämistä, ei ohjaamista ja valmiiden ratkaisujen esittämistä. Järjestöjen toiminnan toteutuksessa täytyisi huomioida yhä selvemmin sujuvan palvelumuotoilun ja räätälöinnin periaatteet, eikä enää perinteistä ”massatuotantoa”. Jäseniä ja toimijoita pitäisi kannustaa tutkivaan oppimiseen ja kokeilemiseen, ei heidän toimintansa ja toimijuutensa standardisoimiseen ja kontrolloimiseen.  

Skenaariopolkuja ja vaihtoehtoja 

Tulevaisuustyö vaatii ajattelun laajentamista, erilaisten vaihtoehtojen ja ajatuspolkujen etsimisen tärkeyttä. Mitä esimerkiksi seuraa siitä, että järjestön jäsenyys kiinnostaa yhä vähemmän? Onko syynä potentiaalisten jäsenten elämäntapojen, arvojen ja asenteiden muutos vai ovatko meidän arvomme erilaisia? Vai onko kyseessä arvoja koskevan viestin kohtaamattomuus? Olemmeko riittävästi keskustelleet arvoista nykyisten jäsenten kanssa? Olemmeko tavoitelleet oikeaa kohderyhmää? Tarvitsemmeko toimintamme tarkastelua enemmän arvojen, asenteiden ja elämäntapojen valossa?

Tulevaisuustyön tärkeitä kysymyksiä:

– Mitä seuraa siitä, että järjestön jäsenyys kiinnostaa yhä vähemmän?
– Kohtaavatko potentiaalisten jäsenten ja järjestön arvot?
– Onko arvoista keskusteltu riittävästi nykyisten jäsenten kanssa?
– Tavoitellaanko oikeaa kohderyhmää?
– Tarvitaanko toiminnan tarkastelua enemmän arvojen, asenteiden ja elämäntapojen valossa?  

Lyhyesti sanottuna tarvitaan ennakointiajattelun herkkyyttä ja mahdollisten skenaariopolkujen kehittämistä, jotta järjestön mahdollisiin tulevaisuuksiin oltaisiin varauduttu. Tätä kautta myös kokemus siitä, että olemme varautuneet ja olemme etukäteen miettineet, voi toteutua. Tällaisiin, juuri oman järjestön tulevaisuuden kannalta keskeisten tulevaisuuspolkujen miettimiseen Juha Heikkala halusi työpajalaisia myös innostaa ja näiden järjestökohtaisten tulevaisuuspolkujen kanssa myös työskentelimme työpajojen välillä ja toisen työpajan aikana. Työpajoihin osallistuneet järjestötoimijat hahmottelivat omia tiekarttojaan ja lupasivat jatkaa karttojen työstämistään omissa organisaatioissaan. Uskomme, että näistä tiekartoista tulemme vielä kuulemaan lisää ja saamaan esimerkkejä hyvistä ennakointisuunnitelmista laajemminkin järjestökentän käyttöön. 

Sari Huttu
Kimmo Lind

Kirjoittajat ovat Humakin lehtoreita, jotka toimivat asiantuntijoina Osaamiskeskus Kentaurissa.   

sari.huttu@kentauri.fi
kimmo.lind@kentauri.fi  

_{Artikkelin toimituksesta vastaa toimituskunta, johon kuuluvat Pekka Kaunismaa, Raisa Omaheimo ja Eeva Sinisalo-Juha.}